In this Light

Kauneusblogi

Luku 170.

samu6copy

samu1copy

samu3copy


Maailman kauneimman raitamekon on suunnitellut Samuji, minä onnekas ehdin ostaa sellaisen omakseni, ennen kuin mekot ovat taas myyty loppuun. Minun ei varmaan erikseen tarvitse sanoa, kuinka rakastunut olenkaan mekkoon ja sen jämäkkään neulokseen, tämän jälkeen löllötrikoo tuntuu asialta, jonka haluan kieltää omassa vaatekaapissani! Tiedän myös sen, että mekko on niitä vaatteita, joita tekisi mieli käyttää viikkotolkulla yhteen putkeen ja jotka luovutetaan pitkin hampain pyykkipussin uumeniin. Jotenkin minulla on myös sellainen olo, että tämä mekko aiheutti monen muun mekkoni pitkäaikaistyöttömyyden-ehkä tämän jälkeen raaskin laittaa ne jälleenmyyntikelvottomiksi tauhkaantuneet yksilöt suosiolla lumppukeräykseen.

4 Kommentit

  1. Onpa kyllä totisesti kaunis raitamekko! :)

    VastaaPoista
  2. näyttääpä todella kauniilta, näytti rekissäkin, mutta en sovittanut (kun ehdin jo ostaa yhden toisen mekon, ja sortumisen vaara mihin tahansa muuhun vaatekappaleeseen ko. liikkeessä olisi ollut aika kova). Samujin vaatteiden kanssa tulee kyllä fiilis, että ei tee enää ikinä koskaan mieli ostaa mitään huonosta materiaalista tehtyä vaatetta.

    Tuo raitamekko ei muuten olisi mulle varmaan mekko, vaan paita..

    VastaaPoista
  3. Nätti on! Mä olen totaalisen koukussa Samujiin... Täydelliset matskut ja täydellinen istuvuus. Mitä muuta voi lempivaatteelta toivoa?

    VastaaPoista
  4. Christina, niin kyllä on, ei enää tekisi mieli mitään muuta käyttääkään, kuin tuota raitamekkoa :D

    Wikke, hihhii, mä en edes jäänyt selailemaan, mitä muuta ihanaa kaupassa olisi ollut, juurikin tuosta syystä; sortumisen vaara olisi ollut todella iso! Muakin aluksi epäilytti, että kuinka pitkä tuo on, varsinkin kun googlettamalla löysin sun blogista postauksen, jossa olit ostanut siskollesi sen raitapaidan, mietin että toivon mukaan se paita ei nyt ole tämä vaate, jota mekoksi haikailen, sillä silloin se olisi ollut aivan liian lyhyt :D

    Nina, mä olen kovaa vauhtia koukuttumassa, sllä juuri nuo ovat ominaisuudet, mitä vaatteelta voi toivoa! Täytyy vaan toivoa, että ne istuviksi leikatut vaatteet istuvat myös mun kropalle, sillä niistä mulla ei vielä oo kokemusta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow