In this Light

Kauneusblogi

Luku 545-Diego Dalla Palman peitevoide

DDPpeite1


Minulla oli hetken aikaa tilanne, ettei meikkipussistani löytynyt perinteistä peiteainetta. Kun jouduin nakkaamaan roskikseen Idunin peiteaineen( antakee armoa vanhoille postauksille! ), peitetehtäviin joutui Jane Iredalen BB-voide, joka toimi myös siinä tehtävässä hyvin. Käyttelinkin BB-voidetta aika kauan siihen tarkoitukseen kunnes päätin, että ehkä voisi olla hyvä aika hankkia ihan virallinen peiteaine. Omat silmäni ovat aika herkät, esim. Diorin Nude-peiteaine ei niille sopinut ja moni nestemäinen peiteaine on aiheuttanut ongelmia valumalla silmiin siinä vaiheessa, kun meikki on alkanut rapistua. Ehdoton kikka onkin peiteaineen kiinnitys puuterilla, jonka ansiosta nestemäinen peiteaine pysyy paremmin paikallaan.

Mutta mietinkin, minkä merkin peiteaineen haluaisin hankkia ja valintani päätyi Diego Dalla Palmaan. Diegon ihonhoito on tuttu juttu, mutta meikit olivat tuntematonta aluetta. Mielelläni lukisinkin enemmän blogijuttuja Diegon meikeistäkin, olen siinä käsityksessä että esim. meikkivoiteet olisivat hyviä.

DDPpeite4


Diego Dalla Palma zero dark circles and imperfections concealer lupaa olla hyvin peittävä ja koostumukseltaan kermainen. Peitevoiteessa on aurinkosuojakin, mistä iso plussa! Suoja on toki kemiallinen; ethylhexyl methoxycinnamate. Täytyy muuten sanoa, incissä ollut alkoholi tuli itselleni yllätyksenä, huomasin sen vasta nyt kirjoitushetkellä kun zoomailin inci-valokuvaa. Taidan tarvita suurennuslasin kosmetiikkaostoksille!

Tuotteen luvataan olevan omiaan tummille ja turvonneille silmänalusille; breton-levän uute stimuloi mikroverenkiertoa ja täten lupaa hoitaa silmäpusseja sekä tummia silmänalusia. Rivien välistä luen, että tuo ainesosa lupaa laittaa nesteet liikkeelle! Tuotteessa on myös gold chamomila-uutetta, jonka luvataan myös hoitavan silmäpusseja. Tuote on hajusteeton, mistä myös iso plussa. Minun mielestäni sy-tuotteiden ei tarvitse tuoksua! Pakkaus on näppärä tuubi, joka tosin annostelee voidetta välillä liiankin anteliaasti. Mutta tuubi on helpompi rutistaa tyhjäksi, toista on yrittää saada loppumaan kovaan muovipulloon pakattua aplikaattorillista peitevoidetta tai pumppupullolla varustettua yksilöä.


Diegopeite2
Diegopeite6


Omien silmänalusieni peitetarve vaihtelee. Kuvissa silmänaluseni ovat suhteellisen virkeät, talviloma ja ulkoilu ovat tehneet tehtävänsä. Toki on mainittava, että olen levittänyt kuviin koko kasvoille, silmänaluset mukaan luettuna Dermalogican ihoa tasvoittavan primerin. Mutta kuten varmaan huomaa, itse peitevoide on levitetty kuvassa vasemmalle puolelle. Levitin peitevoiteen siveltimellä. Tämäkin peitevoide on sellainen, joka hakeutuu juonteisiin-senkin huomaa kuvasta. Oma kikkani onkin se, että hetken kuluttua levityksestä tasoitan peitevoiteen uudelleen ja kiinnitän sen puuterilla. Mutta takaisin asiaan! Peitevoide peittää hyvin ja samalla se kirkastaa silmänalusia. Huomasin muuten primerin auttavat peitevoiteen kasvoilla kestämisessä myönteisesti, peitevoide myös nappasi aivan eri tavalla kiinni kuin vain silmänympärysvoidellulle iholle.


Diegopeite11
Diegopeite12


Peitevoiteeni sävy on 110, todennäköisesti. Huomasin harmikseni sävyn numeron kuluneen peitevoidepakkauksesta, tarkistan asian kun pääsen pahvipakkauksen kanssa samalle paikkakunnalle. Edellyttäen, että olen säilyttänyt pakkauspahvin enkä ole laittanut sitä jo pahvinkeräykseen! Sen siitä saa, kun ei aloita ajoissa kirjoittamaan postauksia ja kirjaa oleellisia asioita ylös. Peitevoiteesta on joka tapauksessa kolme eri sävyä, 110, 111 ja 112.

Omasta mielestäni Diegon peiteaine on mainio tapaus nestemäisissä peitevoiteissa. Se kirkastaa ja peittää, pysyy hyvin paikallaan varsinkin primerin kanssa tai puuteroituna. Turvotuksen poistavuuteen en osaa ottaa kantaa, mutta tämä ainakin meikkaa silmänaluset virkeiksi ja freeseiksi. Omani ostin Stockkalta, jonne onkin tullut Diegon meikkejä sekä ihonhoitoa myyntiin. Hinta oli jotain reilu 20 euroa, mutta tämäkin minun on vielä tarkistettava.

2 Kommentit

  1. Tää on ihan mun lempparipeitevoiteita. Yhden olen käyttänyt loppuun ja yksi mulla on jemmassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Tämä on kyllä tosi hyvä tuote!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow