Pages



14.12.2017

Luku 823 - Paluu menneisyyteen ja asupostaus vuodelta 2010 eli mekko, johon en enää mahdu!

Paluu menneisyyteen -postaukset saavat jatkoa, ja hyvin todennäköisesti saatan vielä muutaman tällaisen postauksen laittaa julkaisuun! Tässä vaiheessa varoitan, ensi viikko saattaa olla blogissa niin työ- kuin muuttokiireiden takia todella hetkinen, viikon ainoa postaus saattaakin olla kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin liittyvä. Tosin, sain juuri äsken idean ja jos vaan ehdin, yritän tehdä erään muuttoaiheisen postauksen!

Mutta omat blogijuureni ovat tyylissä, ja kosmetiikkablogina blogini alkoi pyöriä oikeastaan vuoden 2013 tienoilla. Rakastin, ja rakastan yhä edelleen vaatteita, erityisesti mekkoja! Muistan ostaneeni postauksessa olleen mekon paikalliselta kirppikseltä ja taivastelleeni sen hintaa. Mutta rakastuin mekon ihanaan, boheemiin, 70-luvun tyyliin! Siitä tulikin yksi kaikkien aikojen lempimekoistani. Mekko koki toki muodonmuutoksen, alunperin helma oli pidempi ja leveämpi. Kavensin helman pallomaiseksi ompelemalla siihen laskokset. Mekossa on vain se huono puoli, ettei se enää mahdu minulle. Sen verran seitsemän vuotta on tehnyt tehtävänsä! Ja tämä mekko päätyikin kierrätykseen. On hyvä osata tarpeen vaatiessa luopua vaatteista, vaikka juurikin nyt vaatekaappini vaatteet lähes kokonaan pakattuani huomasin, että jostain ei vaan osaa luopua. Esim. hame, joka on minulla ollut ylläni kun tapasin mieheni..ei, ei vaan pysty! Mutta pidemmittä puheitta, vaatetyyliäni vuodelta 2010 - nuo Dr. Martensin maiharit muuten ovat yhä edelleen käytössäni! Tässä linkki alkuperäiseen postaukseen, joka on julkaistu lähes päivälleen 7 vuotta sitten :D

  17.4


17.2


17.5


Aamulla lämpömittariin katsomisen jälkeen hihkuin riemusta, se nimittäin tiesi sitä, ettei tänään täytyisi pukea, tai siis topata itseään Michelin ukoksi. Ja pitkästä aikaa saisin kiskaista jalkaan maiharit, niiden jalkaan laittaminen kovemmilla pakkasilla on suorastaan itsetuhoista, sain tietää sen eräs päivä melkein kaaduttuani keskelle autotietä.

Olen saanut viime aikoina pahan päähänpinttymän mekosta, jossa olisi pitkät, löysät hihat ja malli lainattu 70-luvun bohotytöiltä. Kolusin eräs päivä kaikki ketjuliikkeet läpi, mutta ei, mielikuvieni mukaista mekkoa ei vaan löytynyt. Toki löysin kyseisen kuvauksen mukaisia mekkoja nettikaupoista, mutta ennen kuin ehdin tekemään tilausta, onneksi katsastin vaatekaappiani läpi ihan muussa tarkoituksessa ja kappas, minähän jo omistinkin melkein kuvauksen mukaisen mekon!

Mekkoni on ensimmäinen vintagemekkoni sitten lukioaikojen boheemien kukkamaksimekkojen ja muistan sen ostohetken vieläkin kuin edellisen päivän, siitä on kolme, neljä vuotta. Niin hyvä muisti minulla ei sentään ole, että kykenisin muistamaan ostovuoden! Pohdin kauan, malttaisinko ostaa sen sillä kirppiksen vintagenurkkaus tuntui aika tyyriiltä, lisäksi mekon massiiviset hihat tuntuivat siihen aikaan aika yliampuvilta.

Vaan eivät nykyään, rakastan mekossa hihojen ohella sen kaunista kuosia sekä upeaa leikkausta! Maiharit sopivatkin mekon kanssa kivasti, ne rikkovat liialliset ennustajaeukko-fiilikset, jotka mekko ja turbaani saattavat yhdessä luoda. Täytyykin hyödyntää turbaania useammin, sillä en muistanut sen olevan näin kiva, toisaalta olisin onnellinen, jos jostain löytäisin villaisen turbaanin, tai oikeastaan ihan mistä muusta tahansa, kuin polyesterista tehdyn turbaanin!

6 kommenttia :

  1. Tuo mekko olisi kyllä vieläkin tosi muodikas. Miksiköhän nuo vaatteet aina kutistuu kaapissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi, harmi etten enää siihen mahdu :D Vaatekaapit on ilkeitä, kun kutistavat vaatteet!!

      Poista
  2. Mua kans ihmetyttää, että miten voi vaatteet pienentyä kaapissa?
    Ihana sinä, et oo kyllä paljoa muuttunut 7 vuodessa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatekaapit ovat ilmeisesti nälkäisiä, hihhii :D Ja haha, no ehkä vähän kuitenkin ^_^

      Poista
  3. Mä en mahdu enää mihinkään, kivoja vaatteita on kaapit täynnä, mutta ei niin ei. Niin kiva postaus ja että olet aina ollut kaunis ja ollut oma pistämätön tyyli. Mekko on ihana ja uskon että olisi kenties tälläiselle keskivartaloisellekin täällä, kivan laihduttava, jos löytyisi sopiva koko.

    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kurjaa, jos on kivoja vaatteita kaapit täynnä mutta ei vaan mahdu :( No, mutta sitten ostat uusia tilalle! Mä tarvitsisin kyllä uusia vaatteita, ens vuoden puolella sitten perusvaateostoksille :) Ja hih, musta tuntuu että kun sen oman tyylin löytää, pysyy se suhteellisen samana, pienin vivahde-eroin :) Ja mekon leikkaus oli ihana, nythän näitä kietaisumallejakin on vaikuttanut olleen markkinoilla ^_^

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista