In this Light

Kauneusblogi

Luku 554-Gamarde, luonnonkosmetiikkaa Ranskasta

Gamarde1


Joskus eteen vaan osuu sellaisia ihonhoitotuotteita, joita ihosi yksinkertaisesti rakastaa. Näin kävi minulle Gamarden kanssa. Annoin aluksi pikkusormen, se vei koko käden. Ja kyllä, olen tästä niin iloinen, sillä ihoni on ollut hyvin nirso, eritoten luonnonkosmetiikan suhteen! Gamarde on ranskalainen luonnonkosmetiikkabrändi, jonka tuotteet pohjautuvat runsaasti rikkiä sisältävään mineraaliveteen. Minulla on nyt ollut käytössä sarjalta puhdistusmaito, misellivesi sekä kosteusvoide.

Puhdistusmaito Lait Nettoyant Douceur oli ehdottomasti yllätystuote. Ostin tämän Jonnan suositusten jälkeen ja Jonna ounastelikin, että tulisin tästä tykkäämään. Ja kyllä vain, tämä on aivan ihana puhdistustuote! Aiemmin olen ollut skeptinen puhdistusmaitoja kohtaan, olen kuvitellut ettei niiden teho vaan riitä. Tai ne jäävät pesun jälkeen inhottavaksi kalvoksi kasvoille. Tämä sen sijaan pesee vahvemmankin meikin pois, jättäen jälkeensä pehmeät kasvot. Ihan ehdoton tuote kuivaihoisille, mutta sopii mainiosti myös meille normaalin/sekaihon omaaville henkilöille. Itse teen niin, että pyörittelen puhdistusmaitoa suhteellisen runsaan määrän kuiville kasvoille kunnolla työstäen. Mitä enemmän jaksat pyöritellä, sitä paremman puhdistustuloksen saat aikaan.

Jos kasvosi kestävät, suosittelen musliiniliinaa/konjac-sientä puhdistusmaidon poistamisen avuksi mutta omille kasvoilleni ne ovat liian mekaanisesti hankaavia. Poistan puhdistusmaidon lämpimällä vedellä, kostutan aluksi kädet kevyesti vedellä ja jatkan puhdistusmaidon kasvoilla pyörittelyä, vasta tämän jälkeen aloitan vedellä huuhtelun. Puhdistusteho on mainio, mutta joskus joudun viimeistelemään ripsivärin poistamisen misellivedellä. Puhdistusmaito on alkoholiton, ei sisällä sheavoita ja on miedosti hajustettu. Tuoksu on lempeä. Hinta vaihtelee 22,50 euron ja 25 euron välillä.

Inci: Gamarde aqua (Gamarde water), Elaeis guineensis (Palm) oil*, Corylus avellana (Hazel) seed oil*, cetearyl alcohol, parfum (Fragrance), coco-glucoside, Argania spinosa (Argan) kernel oil*, Glycerin, cetearyl, glucoside, Cera alba* (Beeswax), glyceryl caprylate, Cymbopogon martini (Palmarosa) oil*, Citrus aurantium, dulcis (Orange) peel oil*, xanthan gum, citric acid, benzyl benzoate, citral, citronellol, coumarin, farnesol, geraniol, limonene, linalool

Misellivesi on asia, jota ilman en enää vain voi olla. Ja tämä Gamarden misellivesi, se vasta vinkeä ja ihastuttava tapaus onkin! Tämä nimittäin vaahtoaa, kun sitä sumuttaa pullosta ulos. Viimeistelen puhdistusmaidon jälkeen puhdistuksen tällä mutta ehkä vielä enemmän tykkään tästä kasvojen aamupesuaineena. Kasvot jäävät raikkaiksi ja kostutetuiksi. Ero aiemmin käyttämääni miselliveteen on hurja, nimenomaan kosteutuksen kannalta. Tässäkin tuoksu on mieto ja rauhallinen. Misellivesi on myöskin alkoholiton, se sisältää kosteuttavaa Aloe Vera-uutetta, rauhoittavaa malvankukkauutetta ja kosteuttavaa, kasviperäistä hyaluronihappouutetta sekä kasviperäistä glyseroolia, joka on myöskin kosteuttava ja rauhoittava ainesosa. Hinta on n. 24-25 euroa.

Inci: Gamarde aqua (Gamarde Water), Aqua (Water), Aloe barbadensis leaf extract*, parfum (Fragrance), propanediol, glycerin, glyceryl caprylate, Malva sylvestris (Mallow) flower extract*, sodium cocoyl glutamate, sodium hyaluronate, sodium chloride, citric acid


Gamarde3


Kasvovoiteen suhteen olin alkuun hyvin skeptinen. Ostohetkellä olin siinä uskossa, että ihoni on rasvoittuva sekaiho, olin viimeiset ihonhoitotuotesuositukset saanut nimenomaan sille ihotyypille. Hämmennyin, kun Gamarden konsulentti pamauttikin ihoni olevan kuiva ja lykäten mukaan testeripussukan sarjan täyteläisemmästä kasvovoiteesta. Itse olisin alunperin ostanut sen kevyemmän, enemmän sekaiholle tarkoitetun version eli kosteusemulsion. Muutaman päivän kuluttua minun oli käytävä ostamassa se nimenomainen konsulentin suosittelema voide, Hydratation Active Crème Riche. Ja minun on myönnettävä, tämä on yksi parhaimmista voiteista, mitä olen ikinä kasvoilleni levittänyt! Se tuntuu levityshetkellä yksinkertaisesti..täydelliseltä. Tuoksu on ihastuttavan kevyt, koostumus tuhtia mutta ei sellaisella jankkimaisella tavalla. Mieleeni tulee paksu emulsio. Voide imeytyy vikkelään, olen käyttänyt tätä niin aamuin kuin illoin. Aamulla levitän sen misellivedellä putsatuille kasvoille, illalla tämän alle sujahtaa seerumi ja/tai öljy. Tämän voiteen kanssa ihoni on voinut oikein hyvin. Jopa niin hyvin, että ihmettelen, mistä nyt oikein tuulee. Suurimmat epäpuhtaudet ovat loistaneet poissaolollaan, iho on tuntunut ihanalta. Voide sisältää mm. uudistavaa ja ravitsevaa arganöljyä, kosteuttavaa hasselpähkinäöjyä, kosteuttavaa kasviperäistä hyaluronihappoa, kosteuttavaa Aloe Vera-uutetta. Voiteen hinta on 24-28 euroa, ostopaikasta riippuen.

Inci: Aqua (Water), Gamarde aqua (Gamarde Water), Aloe barbadensis leaf extract*, Corylus avellana (Hazel) seed oil*, Glycerin, polyglyceryl-6 distearate, squalane, parfum (Fragrance), stearic acid, Acacia decurrens/Jojoba/Sunflower seed wax/polyglyceryl-3 esters, Argania spinosa (Argan) kernel oil*, cetyl alcohol, xylitylglucoside, glyceryl stearate, anhydroxylitol, glyceryl stearate citrate, Cinnamomum camphora (Camphor) bark oil, Lavandula hybrida (Lavandin) oil*, Cymbopogon martini (Palmarosa) oil*, tocopherol, sodium hyaluronate, glyceryl caprylate, microcrystalline cellulose, cellulose, xylitol, xanthan gum, cellulose gum, citric acid, citral, farnesol, geraniol, limonene, linalool

Gamardesta taisi tulla itselleni se sarja, jonka puoleen voin kääntyä silloin, kun mikään muu ei auta. Veikkaan, että näitä tulee jatkossa löytymään koko ajan peilikaapistani. Hinnat ovat mielestäni maltilliset, mutta omasta mielestäni nämä kuluvat hämmentävän nopeasti! Olen kohta käyttänyt miselliveden loppuun, ostin sen joulukuun 7. päivä ja se tulee kestämään vielä pari, kolme viikkoa. Hyvässä lykyssä vielä kuukauden. Kosteusvoidekin alkaa osoittaa hupenemisen merkkejä. Näille tosin on luvattu kolmen kuukauden säilyvyys avaamisen jälkeen, siitä ei ole pelkoa että purkit olisivat silloin vielä puolillaan! Ja toisaalta, itse saan suurta iloa loppuun käytetyistä kosmetiikkatuotteista.

Gamardea sarjana suosittelen erityisesti herkkäihoisille, joille moni muu luonnonkosmetiikkasarja on saattanut olla liian autenttinen. Arvostan myös sarjan alkoholittomuutta, todella monessa sarjassa tuotteiden alkoholipitoisuus on niin suuri, että se saa ihoni muuttumaan todella pintakuivaksi. Vielä kun näillä olisi laajempi saatavuus, omaksi onnekseni eräs jälleenmyyntipiste on lähellä kotiani. Jälleenmyyjät voi käydä kurkkaamassa täältä.

Onko Gamarde teille tuttu? Mikä on teidän luottokosmetiikkasarja?

6 Kommentit

  1. Heh, multa löytyy juuri nämä kolme tuotetta! Olen vasta tuota voidetta testaillut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan sun postausta tuotteista :) Mä oon tykännyt ja paljon, sopivat vaan jotenkin niin hyvin mun iholle!

      Poista
  2. Kaikki kolme, ihania! Misellivesi on ihan ylivoimaisesti paras misellivesi luonnonkosmetiikasta ja jopa kärkeä, vaikka muutkin otetaan lukuun. Varmaan se vaahtoavuus on se juttu, joka tekee siitä tosi tehokkaan puhdistajan. Tykkäisit ihan varmasti siitä kosteuttavasta naamiostakin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä ihania :) Se vaahtoavuus on muuten ihanan koukuttavaa, tulee ainakin tunne tehokkuudesta. Pistän naamiovinkin korvan taa :D

      Poista
  3. En ole kyseisiä testannut, mutta nyt kyllä tekee mieli! Noi incit on jotenkin superhoukuttelevia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat aivan ihania, varsinkin kuivalle/pintakuivalle iholle :) Toimivat hyvin!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow